Kitesmail lokakuu 2009
23.11.2009 11:41

Pääkirjoitus Klaus Oesch

KITES UUDISTUU

Kitesin tavoitteena on laajentaa toimintaansa enenevässä määrin avainpaikkakunnille Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle. Paneudumme entistä tiukemmin jäsenistömme tarpeisiin ja uusien jäsenien hankkimiseen tarkoitettuun viestintään. Koska Kitesin rahoitus perustuu vähenevän julkisen tuen ohella entistä voimakkaammin yritys- ja yksityisjäsenten jäsenmaksuihin sekä seminaari- ja konferenssituloihin, vain lisäjäseniä hankkimalla on realistisia edellytyksiä jatkaa aktiivista toimintaa.

Jäsenistön hankintaa ja yhdistyksen toiminnan esittelyä ja markkinointia varten Kites osallistui 16.9 Turussa järjestettyyn Ikitik-teemapäivään, jossa käsiteltiin informaatio- ja kieliteknologiasovelluksien mahdollisuuksia terveystiedon ja -kommunikaation tueksi. Tampereella oltiin mukana 1–2.10 järjestetyssä digitaalisen median MindTrek-konferenssissa, jonka jälkeen Kouvolassa järjestettiin vuoden Kites-päätapahtuma, Kites-symposium. Edessä on vielä lokakuun lopulla 27–28.10 Helsingin Wanhassa Satamassa järjestettävä Markkinointiviestinnän viikko, jossa kohderyhmänä ovat markkinoinnin ammattilaiset.

Kitesin toiminta perustuu ennen kaikkea myös tulevaa ekosysteemihankettamme tukevaan ja aktivoituvaan teemaryhmätyöskentelyyn, jonka aihealueina ovat 1. Asiakasetu ja sen markkinointi sekä Kites-yritysten yhteistyö, 2. Tutkimus, koulutus ja yritysyhteistyö, 3. Kansainvälinen selvilläolo ja verkostoituminen sekä uutena tulevaisuudessa 4. Yrityshankehautomo. Liity mukaan teemaryhmätoimintaan, josta lisätietoa on saatavilla näkyvien teemaryhmien vetäjiltä – heidän yhteystietonsa löydät Kitesin nettisivuilta. Suunnitteilla on jatkuvia lisäuudistuksia verkkopalveluumme yhteisöllisen kielipalvelufoorumin ja toimijarekisterin käynnistämiseksi.

Aiemmin syksyllä alkanut Kitesin hallituksen strategiatyö jatkuu kiivaasti. Tavoitteena on tutkia mahdollisuuksia käynnistää laajempi, jäseniä hyödyttävä ekosysteemi. Ekosysteemi on tehokas kehittäjäyhteisö, joka koostuu mm. yrityksistä, tutkimusyksiköistä ja erilaisista osaajista sekä asiantuntijoista. Sen tarkoituksena on synnyttää verkostoyhteistyönä kaikkia hyödyttäviä hankkeita, tuotekehitystä ja uusia innovaatioita – yksittäisissä yrityksissä tai ekosysteemiin osallistujien keskeisenä yhteistyönä. Ekosysteemiaihetta pohjusti hallituksen elokuisessa strategiapalaverissa arvostettu kielialan toimija Kaija Pöysti esittelemällä Kitesin tilaaman kansainvälisen selvilläolon raporttinsa. Raportti julkistettiin Kites-symposiumissa 8.10 ja se on nyt saatavilla Kitesin extranetissä.

Samoin on jo tutkittu mahdollisuuksia käynnistää yritys-Tekes vetoinen Esa Norhomaan käynnistämä kärkihanke, jonka toimijana yhdistyksemme voisi kehittää klusteritoiminnan osaamista. Kouvolan, Hämeenlinnan ja Vaasan digitaalisten sisältöjen osaamiskeskukset kehittävät parhaillaan suunnitelmaa klusterin toimijoille soveltuvan kieliteollisuuden media- ja teletestausalustan käynnistämiseksi.

Ensi kauden avainpaikat kaikissa edellä mainituissa eri projekteissa ovat nyt jaossa – ilmoittaudu mukaan pikaisesti!

Kites-symposium 8.10.2009

8.10.2009 Kites-symposiumissa Kouvolan Upseerikerholla keskityttiin Venäjän ja Kiinan kanssa kauppaa käyvien yritysten viestinnän ja vuorovaikutuksen haasteisiin. Useat mielenkiintoiset puheenvuorot saivat yleisön vuoroin mietteliääksi, vuoroin nyökkäilemaan hyväksyvästi ja silloin tällöin myös nauramaan mm. ominaispiirteidemme stereotypioille.

Vaikka et olisikaan tänä vuonna päässyt paikan päälle, voit tutustua seminaarin antiin netissä. Toimittaja Ulla M. Hoikkala oli paikalla koko symposiumin ajan ja jakaa kokemuksensa osoitteessa www.toisinsanoen.fi. Kannattaa käydä tutustumassa!

Puhujien materiaalit löytyvät luonnollisesti myös Kitesin extranetistä Yleisdokumentit > Toiminta&tapahtumat > Omat tapahtumat > Kites-symposium 2009.

Extranetistä löydät myös kuvia Kites-symposiumista.

Markkinointiviestinnän viikko

Markkinointiviestinnän viikko lähestyy! Helsingissä 27 – 28.10 Wanhassa Satamassa järjestettävässä markkinointiviestinnän ammattilaistapahtumassa Kites ry näkyy omalla osastollaan. Kaikki nykyiset ja uudet jäsenet ovat luonnollisesti tervetulleita poikkeamaan osastolla ja osallistumaan kyselyyn, johon vastanneiden kesken arvotaan mm. iPod nano!

Tämän lisäksi kaikki halukkaat jäsenyritykset voivat tulla mukaan ständille esittelemään omia tuotteitaan ja palveluitaan – veloituksetta. Mikäli olet kiinnostunut tästä mahdollisuudesta, ota yhteyttä Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen . Suuria messuständejä, roll-upeja tai vastaavaa ständille ei mahdu, mutta innokas esittelijä + esitemateriaali on tervetullutta. Mikäli halukkaita ilmoittautuu suuri määrä, jaetaan vuoroja ilmoittautumisjärjestyksessä.

Hyvää syksynjatkoa kaikille nykyisille ja tuleville jäsenillemme!

 

 

 

KITES SUOSITTELEE

digibusinessfi_red2

 

culminatum

vii_3