Pääkirjoitus marraskuu 2009
27.11.2009 12:41

Kites suuntaa kasvualueille

Kitesin toimintakenttä on monikielinen viestintä ja sisällönhallinta. Syksyn seminaareissa ja messuilla olemme suunnitelleet markkinointiviestinnän, koulutuksen ja oppimisen ammattilaisten kanssa toimialan kehitystä ja teemaryhmätoimintaa. Kieli- ja kulttuuriosaamisen, monikanavaisen viestintätaidon sekä modernin tietotekniikan hallinnan yhdistelmä – vuorovaikutusteollisuus – on aktivoimassa toimijoita jäsenkuntaamme.

 

Kites on siten alkanut toimintansa verkottajana, joka tuo yhteen alan keskeiset toimijat, asiakkaat ja avaintahot. Kohderyhminämme ovat kansainvälisillä markkinoilla toimivat vientiyritykset, alan välittäjäyritykset sekä alueen tutkimus. Tavoitteena ovat markkinatietoisuuden lisääminen, ostamisprosessin helpottaminen, asiakaskoulutus ja ohjeistaminen sekä kansainvälinen selvilläolo, joista tuloksena ovat teemaryhmien kehittämät, rahoitetut hankkeet.

Toimintamme perustuu ensisijaisesti teemaryhmätyöskentelyyn ja työpajoihin. Aktiivisten ryhmien tavoitteena on toimialan rahoitettujen hankkeiden käynnistäminen. Yhdistyksen vapaaehtoiseen työskentelyyn perustuvat avainteemaryhmät toimivat jo nyt yritys- ja tutkimusyhteisöjen yhteisprojektien, kuten Venäjä-Suomi konekääntämisen ja terveydenhuollon kielen ja ymmärtämisen alueella. Tähtäämme erityisesti myös kansainvälisen markkinointiviestinnän teemaryhmän käynnistämiseen.

Rahoituksemme perustuu pääosin yritys- ja yksityisjäsenten jäsenmaksuihin sekä työpaja- ja seminaarituloihin. Vuonna 2010 tavoitteenamme onkin järjestää mm. useita työpajoja ja seminaareja sekä seminaarimatka, ja saada näin runsaasti uusia jäseniä mukaan Kitesin toimintaan. Meille on myös esitetty julkisten toimijoiden taholta mahdollisuutta toimia työperäisten maahanmuuttajien yritystoiminnan aktivaattorina. Kasvuun tarvitaan monikulttuurisen viestinnän hallitsevia vetäjiä.

Kuluvana vuonna olemme järjestäneet työpajan, kansainvälisen Kites-symposiumin sekä käynnistäneet teemaryhmiä. Jäsenistön viestintään ja tiedon jakamiseen on luotu Kites-verkkopalvelu www.kites.fi, jota laajennetaan sosiaalisen median menetelmin ensi vuonna.

Joulukuussa valitsemme uuden hallituksen ja käynnistämme uusia teemaryhmiä ja hankkeita, joita esittelemme syyskokouksessamme. Tervetuloa mukaan 15.12 Kitesin viralliseen syyskokoukseen ja vaikuttamaan omaan kasvavaan ja kansainvälistyvään tulevaisuuteesi!

 

 

 

KITES SUOSITTELEE

digibusinessfi_red2

 

culminatum

vii_3