Kites ry on monikielisen viestinnän ja sisällönhallinnan yhdistys.

Kites kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa.

TERVETULOA MUKAAN!

 

Monikielisen viestinnän toimiala kehittyy vauhdilla - Kites-klusterihanke käynnistynyt

Suomalainen monikielinen, teknologiapainottunut, sekä itään että länteen verkottunut yrityskulttuuri on hyvä kasvualusta myös kansainvälisille menestystarinoille. Monikielinen toimintaympäristö on kuitenkin myös haaste, erityisesti PK-yrityksille. Miten selvitä kaikista kansainvälisen liiketoiminnan haasteista monikielisessä maailmassa yksin? Mistä saada sopivat kumppanit ja miten toimia menestyäkseen kilpailussa kansainvälisillä markkinoilla?

Tästä syntyi tarve yritystoiminnan kansainvälistymiseen ja kasvuun luotsaavalle toiminnalle, Kites-klusterihankkeelle. Kites-toimialalla tarkoitetaan teknologian, kielen ja kulttuurin sekä viestinnän osaamisalueiden yhteisellä alueella olevaa toimintaa, monikielisyyden maailmassa. Kaksivuotisen hankkeen tavoitteena on kehittää Kites-toimialan palveluita, tuotteita ja teknologioita tarjoavien PK-yritysten toimintaympäristöä luomalla uusia liiketoimintamahdollisuuksia, yhteistyömalleja ja jopa pohjaa kokonaan uusille alan yrityksille. Tavoitteena on lisäksi erityisesti toiminnan vahvistaminen pääkaupunkiseudulla, jossa toimialan yritykset/yritysten päätoimipaikka ja julkisyhteisöt pääasiallisesti sijaitsevat.

Culminatum Innovation yhdessä toimialaa kehittävän Kites ry:n ja Vantaan Innovaatioinstituutin kanssa on marraskuussa 2011 käynnistänyt Kites-toimialaa kehittävän Kites-klusterihankkeen, jossa Uudenmaan ELY-keskus toimii päärahoittajana. Hankkeen kokonaisbudjetti on n. 330 000 euroa.

Toimialan yritykset, yhteisöt ja kansainvälistyvät asiakasyritykset tekevät hankkeen aikana yhteistyötä teemaryhmittäin. Mukana olevat yritykset voivat keskittyä kullekin tärkeimpiin kysymyksiin ja valmistella myös uusia yritysvetoisia kehittämisprojekteja sekä verkostoitumalla saavuttaa yhteistyöllä etuja, joita yksin toimien ei kykenisi luomaan.

Hanke liittyy Culminatumin hallinnoimaan Digibusiness-osaamiskeskusohjelmaan, ja Culminatum Innovation on hankkeen vastuutaho. Kites ry ja Vantaan Innovaatioinstituutti Oy osallistuvat hankkeen ohjaukseen ja rahoitukseen. Kites ry:stä tulee hankkeen myötä Vantaa Business Labs -klusteri ja projekti sijoittuu Vantaan Innovaatioinstituutin tiloihin.

Kiinnostuitko? Nyt on hyvä hetki liittyä hankkeeseen mukaan, teemaryhmätoiminta on alkamassa ja osallistuminen aktiivisesti niiden toimintaan voi avata huimia mahdollisuuksia!

Lisätietoja:

Kites ry
Hallituksen puheenjohtaja Tarja Salonen
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Culminatum Innovation Oy Ltd
Ohjelmajohtaja Lari Lohikoski
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Projektipäällikkö Arto Mankinen
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Projektiassistentti Tiia Jalonen
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 

AJANKOHTAISTA

Tervetuloa Kites ry:n kevätfoorumiin ja kevätkokoukseen

Aika: Keskiviikko 30.5.2011, klo 13.30 – 16.00

Paikka: Culminatum, Culminatum Innovation Oy Ltd

Tekniikantie 12, 02150 Espoo

Sitovat ilmoittautumiset viimeistään ma ...

11.5.2012

Lue lisää...

Kites-klusterihankkeeseen haetaan projektipäällikköä

Haemme palvelukseemme Kites-hankkeeseen markkinointivastuullista projektipäällikköä. Kites-hankkeen tavoitteena on rakentaa Kites ry:n, Vantaan Innovaatioinstituutin ja Culminatum Innovationin yhteistyönä kieli- ja viestintäteknologian toimialan yritysten klusteri.

Kites-yhdistyksessä ...

30.4.2012

Lue lisää...

EUATC-konferenssi Helsingissä 26. - 27.4.2012

Euroopan käännöstoimistojen liiton (EUATC, The European Union of Associations of Translation Companies) vuosittainen konferenssi järjestetään tällä kertaa maailman designpääkaupungissa Helsingissä.

Kites on ...

18.4.2012

Lue lisää...

Kites mukana maahanmuuttajaseminaarissa Kemissä 21. - 22.3.2012

Kites-klusterihankkeen projektipäällikkö Arto Mankinen oli mukana puhumassa Kemin maahanmuuttajaseminaarissa helmikuussa. Seminaarin aiheena oli sosiaalisten verkostojen merkitys työllistymisessä.

Kites-klusterihanke oli ...

18.4.2012

Lue lisää...

Kites-teemaryhmien toinen kierros on käsillä. Vielä ehdit mukaan!

Näin lähdettiin liikkeelle:

Suomi-Venäjä -viestintäpalveluiden kehittäminen

Ensimmäisessä Suomi-Venäjä -viestintäpalveluiden teemaryhmän tapaamisessa pohdittiin, viestitäänkö Venäjällä vain venäjäksi, nyt ja tulevaisuudessa. Vaikka ...

16.3.2012

Lue lisää...

Kites-teemaryhmät starttaavat nyt!

Milloin konekäännöksen laatu ylittää ihmisen tekemän käännöksen?

Viestitäänkö Venäjällä vain venäjäksi – nyt ja tulevaisuudessa?

Entä onko aksentti suomen kielessä este työn löytämisessä ja uralla ...

28.2.2012

Lue lisää...

KITES SUOSITTELEE

digibusinessfi_red2

 

culminatum

vii_3